keskiviikko 26. marraskuuta 2008


Me lähdetään nyt reissuun tuonne lätäkön taakse.

tiistai 25. marraskuuta 2008














Joskus kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Tätini oli tänään kaupungissa opiskeluasioissa. Lupauduime vahtimaan puolia hänen jälkikasvustaan, kahta nuorimmaista. Paljon ehdimmekin tehdä puolessa päivässä. Peuhata, käydä leikkipuistossa ja hieman kartoittamassa joululahjatoiveita. Niitähän sitten löytyi, kaupat ovat täynnä kaikenmaailman hellokittylittlepetshop-leluja. Monia ajatuksia heräsi, liittyen lastenkasvatukseen. Itse en ole kovinkaan viehättynyt juuri noista edellämainituista muovisista niin ulkoisesti kuin sisäisestikin leluista. Itse tykkäisin ostaa lapsilleni perinteisiä puisia autoja, palapelejä, hakka on yksi suosikeistani ja tietysti vanhoja nukkeja ja pehmoleluja. Mutta onko ulkomaailman paine liian kova lapsen kannettavaksi? Jo tarhaiässä, muiden lapsien lelut voivat aiheuttaa kateutta tai puuttuvan lelun takia voi tapahtua syrjintää. Ja tämä kaikki vain vanhempien ideologian tai vain esteettisen silmän vuoksi. Kysymyksiä, joihin on vaikea löytää vastausta näin lapsettomana.
Mutta varmasti jokainen vanhempi voi olla samaa mieltä siitä, että vaikka lasten kanssa tulee uusia ongelmia eteen, jotka aiheuttavat mielipahaa niin lapselle kuin aikuisellekin, niin ihania hetkiä, joista tulee hyvä mieli kaikille, on tuplasti enemmän, vai mitä?

sunnuntai 23. marraskuuta 2008





Mukin tai kupinalusia kaupan. Neljän kappaleen sievästi paketoiduissa paketeissa postiluukusta sisään. 10 euroa paketti. Jos kiinnostaa, niin sähköpostiosoite pitäisi löytyä profiilista.
Uusia värivaihtoehtoja syntyy jatkuvasti ja myös toivoa saa.


Ihanaa tuiskuista joulun odotusta!

lauantai 22. marraskuuta 2008

perhe

Isä, äiti ja lapsi


Isomummo ja lapsenlapsenlapsi

Isomummo ja mummo

perjantai 21. marraskuuta 2008

yön pimeinä ja aamun valoisina tunteina



Autioiden talojen kuvaaminen. Niistä, joilla ennen on ollut elämää sisällään, nyt unohdettuina teiden varsilla odottavat, mitä? Kunnostajaa, purkajaa, että jotain tapahtuisi..
Kiehtovia, talot, jotka kaikki muut paitsi aika on unohtanut. Mikä on tarina näidenkin talovanhusten takana. Sitä voi vain arvailla, talo ruokkii mielikuvitusta ja toisinpäin. Talot, joissa ei ole asuttu moniin vuosiin. Verhot ikkunoissa, kuihtuneet kukat ja kahvikupit pöydällä, kuin joku olisi vasta eilen noussut keittiön tuolilta, ja päättänyt olla tulematta takaisin. Miksi?











Simply Photon nettikaupasta sain inspiraation virkata sieviä mukin tai lasinalusia. Jo valoisina aamun tunteina, kun mies vielä tuhisi peiton alla.
Aamu oli sama, kun ensilumi oli laskeutunut puihin ja maankamaralle. Aurinko paistoi. Oli ihanaa.




Löydätkö kuvasta kisun?






Mies heräsi.

Päivän viimeiset auringonhituset ennen kuin päivä kääntyy yön pimeisiin tunteihin.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008


äh, inhoittavaa tälläinen kun ei ehdi rauhassa tekemään mitään. Tulin juuri näyttelyn avajaisista ja taas pitää rientää. Laitan paremmin kuulumisia kun pääsen ajan kanssa koneelle.

tiistai 18. marraskuuta 2008

sunnuntai 16. marraskuuta 2008



Heräsin tänään lumisateeseen. Luulisi, ettei siihen voi herätä toisin kuin vesisateeseen, joka ropisee peltikattoon, mutta niinpä vain kuitenkin heräsin. Joku aisti sanoi minulle; silmät auki, katso, ulkona on valkoista. Ihanaa, sanon minä, tätä olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Toivon kovasti, että se pysyisi, vaikka tällä hetkellä näyttää huonolta. Kynttilöitäkin on kivempi polttaa kun ulkona sataa lunta ja tuntee kuinka joulu tulla porskuttaa kovaa vauhtia.
Tampereella oli perinteiset käsityömessut, joilla kävimme piipahtamassa. Kaikkea ihanaa ja kaunista. Lähdin sinne oikestaan metsästämään täydellistä lankaa. Epäonnekseni siellä oli liikaa täydellisiä lankoja, en pystynyt ostamaan yhtäkään kerää, en sitten yhtäkään. Jotain muuta pientä sieltä tarttui mukaan, laitan kuvia niistä myöhemmin.
Aamupäivällä siskoni vaatimuksesta lähdimme kuvausreissulle lähipolulle. Hän oli saanut koultehtävän, jossa piti ottaa vanhasta kuvasta uusi versio. Minulla oli päällä huntu ja häämekko ja miehellä puku ja karhunaamari. Muutama vastaantulija katsoi hieman pitkään, kukaan ei kumminkaan sanonut mitään, mikähän suomalainen tapa sekin on?


Alkuperäinen kuva on Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon yhteistyön tulos.
Kaunis sanon minä.
Lisää mielenkiintoisia kuvia löytyy osoitteesta www.puidenkansa.net

torstai 13. marraskuuta 2008

Synttärit!






Tänä nimenomaisena päivänä minä synnyin monta vuotta takaperin näihin samaisiin aikoihin pienenä ja punaisena. Nyt sitten juhlin syntymääni en enää niin punaisena ja pienenä. Elämä on kyllä hassu juttu. Tänne vaan tullaan, ollaan, yritetään päästä johonkin tavoitteeseen ja sitten loppujen lopuksi kuollaan. Kun sitä alkaa miettimällä miettimään, ajatus elämästä on niin iso, ettei pikkupääni jaksa sulattaa niin massiivista asiaa. Toisaalta, kai se on itsestäkin kiinni kuinka isoksi asian paisuttaa. Niin hyvässä kuin huonossa.
Mutta tällä hetkellä elämä on kauniisti ja parhaasti iso asia!

keskiviikko 12. marraskuuta 2008






Ja yhtäkkiä yön hiljaisuudessa kuului kummallinen jyrsimisen ääni. Pikkumyy sanoi itsekseen:

-Rottia. Verkkovajassa on rottia, senhän minä saatoin arvatakin. Nyt ne syövät meidän verkkomme ja kakkivat joka paikan täyteen, näin siinä käy kun Muumipeikon äiti tahtoo väen väkisin pitää maitokuppia ulkona niitä varten.

Ja yön hiljaisuudessa kuului todentosiaan kummallinen jyrsimisen ääni. Siihen heräsin ja laittaessani valoja päälle, tajusin heti mistä oli kysymys. Aino oli taas pyydystänyt hiiren. Sitä se jyrsi tyytyväisenä sänkymme vieressä.

Olen koko päivän yrittänyt pyydystää täydellistä vihreää. Vielä en ole sitä onnistunut löytämään. Mutta siitä olen varma, että se hyppää eteeni täysin odottamattomassa paikassa täysin odottamattomaan aikaan. Ja tietysti juuri silloin kun kameraa ei ole mailla eikä halmeilla.

I´ve been trying to find perfeckt green all day. Yet I haven´t found it, but I´m sure that it will jump ahead totally unexpected place, totally unexpected time. And of course then I don´t have a camera anywhere.

tiistai 11. marraskuuta 2008







Näistä inspiroiduin tänään.